maanantai 27. lokakuuta 2014

Pakko-ompelua, onko sellaista?


On. Nimittäin pipot, joita on väistämättä tehtävä joka syksy. Minä EN TYKKÄÄ! Urakoin puolipakolla muutamat setit kaulureineen molemmille, mutta en alkanut kaikkia tänne kuvaamaan. Päivityksen lopussa on parit kuvattuina. Sellaiset "ei ihan perus" -pipot.

Paitoja tarvitaan aina ja niitä sentään ompelen mielelläni. Käpysen sydäntrikoon tilasin toiveiden mukaan aikanaan juuri paitaa varten. Vähän otti ja kesti ennen kuin valmistui :) 



Paita on Ottobren Creative Workshop slim-paitakaavalla ommeltu.
En tainnut juuri muokkauksia tehdä.



Etukappaleen sydämeen silittelin koristeeksi muutaman harmaan, metallisen strassin. Strassit ovat Hotfixin.

Ja sitten ne pipot... Kaappiin jääneet velour-palat pääsivät käyttöön. Näissä vuorina on trikoo. Kruunut on leikelty vaaleanpunaisesta, helmiäishohtoisesta silitysarkista. Jota siis saa tilattua MDP Supplies:lta. Ja muutama strassikin sinne piti silittää. Strassit on tilattu Aliexpressiltä. Ja hyvin ovat pesua kestäneet molemmat. Tupsut ovat Paapiilta ja tarkkasilmäinen huomaa, että kuvan ottohetkellä violetin pipon tupsu ei ole vielä kiinni pipossa.




Tähän settiin kokeilin MDP Supplies:lta tullutta heijastinarkkia. Kauluri on kolmion mallinen ja kiinnitetään niskasta tarralla.



Blogini virallisen lukijakunnan määrä hipoo jo lähellä 300. Uskomatonta! Ihanaa kun olette löytäneet tienne tänne ja jaksatte ilahduttaa minua kommenteillanne. Sen lupaan, että jos ja kun, 300 lukijan raja ylittyy, on taas aika kehitellä jotain kivaa. Kenties arvontaa :)

Ompeluaika on ollut viime viikkoina tiukoilla, mutta valmistakin on tullut. Kunhan saisi tuon kameran laulamaan samaan tahtiin ompelukoneiden kanssa :) 


10 kommenttia:

  1. Ihania nuo strassit ja kauniita ompeluksia muutenkin! Ehkä ihan pakko itsekin tilata vähän blingblingiä :)

    VastaaPoista
  2. Joskus vaan tökkii, mutta kyllä nuo pipot ovat tosi kauniita ja varmasti palkitsevat, kun onnistuivat noin hyvin, Ihania blingblingejä niin pipoissa kuin paidassakin.

    VastaaPoista
  3. Huippu ihana paita ja suloiset nuo sydän koristeet. Pipojen ompelu on minusta aika tylsää ja ehkä siksikin kun yleensä teen niin peruspipoja ;-). Sinun tekemäsi ovat kauniita ja olet jaksanut värkätä yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  4. Ihania yksityiskohtia sinun ompeluksissasi!

    VastaaPoista
  5. Herttainen sydänpaita <3! Pipotkin ovat kauniita, ei ollenkaan peruspipoja :). Minullekin pipot ovat yksi sellainen ompelus, jota ei kovin mielellään tee. Tosin kaikkein pakkopullinta on korjausompelu, siihen ryhtyminen aina venyy ja vanuu :D.

    VastaaPoista
  6. Suloinen paita koristeineen kaikkineen! Mikä niissä pipoissa oikein onkin, vaikka niin nopasti kuitenkin valmistuvat.. Minäkään en niitä siis mielelläni tee.. :)

    VastaaPoista
  7. kivasti olet yhdistänyt paitaan harmaat resorit! Voi olla että jouduin lainata ideaasi samaan kankaaseen. :) ja nuo pipot, äh. Ei ole minun juttu. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista! Työt ovat pitäneet kiireisinä ja tietokonekin ryttyilee. Toivottavasti kohta saan jotain päivitetyksi tänne blogiinkin asti :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat nuo kruunupipot! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista