tiistai 1. heinäkuuta 2014

Onion 2008 x 2



Blogissa on pidellyt tavallista hiljaisempaa, koska olen ruopinut maita ja mantuja puutarhahanskat kädessä. Omakotitalo-asumisen varjopuolia. Jollekin se on ilo, minulle rasite. Mutta luovan ompelutauon jälkeen on kiva heittää multaiset hanskat naulaan ja kipittää kangaskaapille.

Testasin minulle uutta kaavaa, Onion 2008. Kestovaippakaupan laskeutuvasta minipilkku-trikoosta tuli ihana mekko, jopa juhlava etten sanoisi. Ajattelin ensin, että tästä kenties tulee housujen kanssa pidettävä tunika ja saksin helman hieman turhan lyhyksi mekkoon. Mutta kaipa sitä kesän kekkereissä voi liihottaa vähän lyhyemmässäkin.




Tykkään tästä mallista. Mekossa ei ole erillisiä hihakappaleita ollenkaan. Taka-kappale on kahdesta palasta ja pystypäin on sauma, joka tuo istuvuutta mukavasti tähän malliin. Rintojen kohdalla on laskokset. Kaula-aukkoa hieman suurensin, sekä niin kuin aina, kavensin lantiolta. Kaulus ja hihan suut on kantattu samalla kankaalla. Nopea on tehdä. Kukkanen rintaan ja menoksi! Arkimekkonakin tämä toimii ilman kukkasia, tai vaikka huivin kanssa.




Toinen samanmoinen vielä hiukan isommalla kaula-aukolla. En tiedä kummasta kaula-aukosta tykkään enemmän. Tämäkin on Kestovaippakaupasta kotiutunutta Silmukka-trikoota. Väri on kaunis mariini-beige. Tällä kertaa laitoin tuon kankaan oikeaan langan suuntaan ja raidat tulevat ikään kuin pystyyn. Mallasin mekkoon rusettia ym. yksityiskohtaa, mutta lopulta yksinkertaisesta tykkäävänä jätin kaikki ylimääräiset pois. 



Helma on takaa pidempi kuin edestä. Kanttasin sen ympäriinsä kankaaseen passelisti natsaavalla mariininsinisellä resorilla, joka muuten myöskin on Kestovaippakaupan.




Taidanpa tehdä näitäkin kuulkaas lisää. Ei pöllösempi malli ollenkaan :)




28 kommenttia:

  1. Kauniit mekot <3 tykkäsin erityisesti ensimmäisestä =)

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvä kaava. Mulla varmaan kävis kans poikkisauma selkään, kun kaikki paidat ja mekot tahtoo aina jäädä pussittamaan. Kauniit mekot olet kyllä surauttanut. Tosiaankin pilkullisella voi mennä juhliinkin. On niin juhlava. Ja varmaan miellyttävä päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulla sama juttu tuon selästä pussittamisen kanssa. Tämä istuu kyllä paremmin tuon poikkisauman kanssa ja laskokset parantaa istuvuutta minulla myöskin.

      Poista
  3. Hyvän näköinen kaava! Ja kankaat sopii sinulle tosi hyvin :) Puutarhahanskoissa touhuaminen kuuluu tämänkin omakotitalon emännän kesään. Joskus olis ihan kiva vaan olla pihalla, mutta leikkimökkityömaa ja viime viikolla pihaan kipattu sorakasa pitävät huolen, ettei tarvi laiskotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisesta päästä kun saa nuo pihahommat valmiiksi, niin toisesta päästä saa jo aloittaa uudestaan. Loputon suo! Meillä on kanssa tuo leikkimökki tässä haaveissa.

      Poista
  4. Onpas täällä tyylikäs postaus kertakaikkiaan! Hyvä kaava, kauniit kankaat ja upea malli. Noilla mekoilla menee vaikka minne. Minunkin lempparikaavat ovat sellaisia, joissa on poikkisauma takana, tuppaavat olla aina selästä liian pitkiä nuo kaavat muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Nyt vasta huomasin, että ajatuksissani kirjoitin mitä sattuu. Siis ei ole poikkisauma vaan pystyyn kulkee sauma :D Korjaan sen tuonne tekstiin. Mutta siis sauma kuin sauma, niin istuu paremmin ;)

      Poista
  5. Tyyllikkäät mekot! Molemmat niin ajattomia kuoseineenkin, että varmasti menevät pitkään. Omakotitalossa on tiettyyn pisteeseen asti kiva asua ;). Työt ei tekemällä tosiaan lopu pihalla saati sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei loput työt kyllä. Ikuisuusprojekti! Talvi on siitä mukavaa aikaa, että rikkaruohot peittyy lumen alle. Riittää kun kolaa vähän näyttää ja muuten saa vain olla :) Ja kiitos, kyllä nämä mekkoset käyttöön pääsee. Ihmeen passeli malli, vaikka en yläosaakaan muokannut yhtään.

      Poista
  6. Tyylikkäät mekot tosiaan! Kelpaa käyttää niin arkena kuin juhlassa :). Täytyykin laittaa itsellekin tilaukseen tuo kaava, sillä mulla ongelmana selkärypyt, jotka juuri tuolla pystysaumalla saa pois.
    Minä kuulun samaan pihatöitä "vihaavaan" joukkoon, pienessä määrin kivaa mutta koko kesää en jaksa kykkiä pihalla rikkaruohoja nyppimässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yhden penkin kitken ihan mielelläni, mutta sen jälkeen katoaa uutuudenviehätys hyvin nopeasti siitä puuhasta. Siellä sitä pitäisi olla nytkin tonkimassa, mutta njääh, liian kylmä keli ;) Ja kiitos, harvoin osuu mikään kaava näin suoraan lähes muokkaamatta, mutta tämä on hyvä. Kannattaa testata :)

      Poista
  7. Upeat mekot, kaunis malli!! Kiitos taas inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ollos hyvä! Mukavaa jos joku inspiroituu :)

      Poista
  8. Hirmuisen tyylikkäät mekot! Ja pituus on oikein sopivan näköinen :) Oliko kaavassa valmiiksi rintamuotolaskokset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Oli valmiiksi nuo laskokset. En tehnyt mitään muuta tälle kaavalle, kuin kaulusta isonsin ja helmaa kavensin. Muuten on ihan suoraan tehty kaavan mukaan. Harvinaisen istuva noin kertalaakista :)

      Poista
  9. Ihan hirmu kauniit mekot. <3 Tuosta kaavasta on varmasti moneksi, pitäisi itsekin hankkia tuo kun kerran tällaista jälkeä tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli vallan positiivinen yllätys minullekin tämä kaava. Meinasin alkaa tässä kolmatta leikkelemään. Kerran se kesäkin sieltä vielä tulee :)

      Poista
  10. Hienot on kyllä! Kiva malli tuo, kannatti hankkia kaava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kannatti! Täältä saat kaavan jos haluat tesmata :)

      Poista
  11. Upeat mekot ja kauniilta näytät itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos taas Kirsi <3 Mukavaa kun jaksat aina käydä kommentin jättämässä :)

      Poista
  12. Kiva malli, kauniit mekot ja kantaja :)
    ps:kävin vastaamassa ketjuompeleesta blogiini :)

    VastaaPoista
  13. Todella kauniita ja tyylikkäitä molemmat mekot! Sopii sinulle ihanasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli :) Tekisi mieli vielä yksi mekkonen pyöräyttää samaisella kaavalla.

      Poista
  14. Vautsi, tykkään etenkin ensimmäisestä mekosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään itsekin enemmän tuosta ensimmäisestä,. Ehkä se on tuo pystyraita. Kyllä vaaka on vaan parempi.

      Poista