tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hupparia pukkaa



Satuinpa kerrankin avaamaan facebookin juuri oikeaan aikaan. Nimittäin tämä ihanuus pompsahti samalla hetkellä myyntiin Verson Puotiin. Kiireesti naputtelin palasen ostoskoriin ja sain onnekseni hupparin verran kangasta tilattua. Kangas on pehmoista Paratiisin puutarha -joustocollegea ja tykkään tästä värityksestä todella paljon.




Hupparin kaava on muokkaus Ottobren Saturday Chilling-takista (5/2011). Piirsin takakappaleen yhtenäiseksi ja kavensin muotoa sivusaumoista. Välttämättä ei mikään oikeaoppinen muokkaus ja alkuperäinen on parempi, mutta tällaiselle suoralle pökkelölle välttävät vähemmätkin kurvit. Hupun kaava on joskus unohtunut piirtää lehdestä ja se on vapaalla kädellä taiteiltu.

Suunnitelmissa oli laittaa huppuun nyörit, mutta kas kun se muistui mieleen vasta sitten kun huppu oli hurautettu kiinni takkiin. No, onneksi tuo huppu istuu ihan hyvin ilman kiristysnyöriäkin. Ripustuslenkin sentään muistin laittaa.





Ja taskutkin siellä on! Taskujen pohjat ovat mustaa joustocollegea.





Hupussa on trikoovuori ja vetoketjussa alavarat.




Ja tässä takki takaa. Lämpöisempiä ilmoja odotellessa. Tämä pääsee varmasti käyttöön :)





Musta trikoo ja resori Emeli Designilta ja taskujen pohjien musta joustocollege muistaakseni Kestovaippakaupasta. Vetoketju on Karnaluksin tuomisia.

25 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Minäkin tykkään, vaikka tulikin oikein yksinkertaisuuden ruumiillistuma.

      Poista
  2. Kuosi on niin kaunis, ettei se kummempia kommervenkkeja kaipaakaan! Tosi ihana tuli, alkoi oikein harmittaa, kun tilasin niin vähän itselleni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Eikös tätä pitäisi tulla vielä myyntiin uudestaan?

      Poista
  3. Ihana! Omakin on jo leikattuna, mutta odottelee, että Hannariina saa leikattua omansa, josko saisin toisenkin pitkän hihan niistä jämistä. Vink, vink.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hienosti mustavalkoinen Paratiisin puutarha sopiikin huppariin. Tämä on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Tässä on harmaa pohja. Taisi olla joustofroteeta sen valkopohjainen :) Mutta samaa tavaraa eri paketissa ;)

      Poista
  5. Hieno huppari! Yksinkertainen on kaunista :)

    VastaaPoista
  6. Todella hyvin kyllä kävi huppariksi tämä kangas. Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt samalla draivilla vissiin yritettävä muksuillekin vääntää hupparit.

      Poista
  7. Sinä onnekas sait tuota ihanuutta! Minusta tuossa tuo väritys on vaan ihana ja vielä jc:tä. Ei tuo kangas tarvitse itselleen kauheasti ihmeellisyyksiä ja sirkustemppuja. Mutta tuo taskun suun kukkakohdistus on juuri sellainen kiva pieni jippo, joka pistää positiivisesti silmään. Varmasti pitkäikäinen komistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Nyt mun piti ihan mennä katsomaan takkia, että mikä ihmeen kukkakohdistus :D Enpäs ole huomannutkaan, että nuo taskut tosiaan onkin noiden kukkien keskiosissa. On tullut kyllä täysin vahingossa.

      Kiitos Sanne-Maija :) Jc on kyllä lempparikangas mulla tällä hetkellä. Jotenkin meinaa nuo joustofroteet ja vellut pölyttyä kaappiin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos. Yksinkertainen taitaa olla enemmän minun juttuni :)

      Poista
  9. Voi miten hieno!

    Minä en yleensä ole mustavalkoisten kankaiden ystävä, mutta tämän perään jäin kovasti harmittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tässä joustocollegessa on harmaa tuo pohjaväri. Kaunis kangas minustakin ja tuurilla onnistuin palaseni saamaan.

      Poista