sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Strassikokeilu

  


Sain viimein keväällä päivitettyä tietokoneeni näyttöineen uuteen ja asennettua siihen kuvankäsittelyohjelmat ym. tarpeelliset. Lyhyestä virsi kaunis! Koska minulla ei tähänkään asti ole mennyt putkeen mikään elektroniikkaostos, niin samaa tuttua linjaa se jatkoi tämäkin. Kone nääs otti ja sekosi ihan totaalisesti ja vika oli sitä suuruusluokkaa, että koko masiina lähti tehtaalle takuuhuoltoon. Nyt sitä sitten ollaan ilman konetta kenties jopa kolme kuukautta. Kyllä syö kuulkaa naista! Ompelukoneet sentään toimivat urhoollisesti aina kun niitä vain kerkiää käskyttämään. Blogikuvien ulkoasu onkin tämän jälkeen hetken aikaa totaalinen arvoitus, mutta keskitytään olennaiseen eli itse ompeluun. Yritän nyt räplätä tabletilla tämän päivityksen.

Tilasin Aliexpressin kautta täydennystä strassivarastoihin. Ennen loppuu maailmasta kankaat nyt, kuin minulta strassit. Niitä nimittäin ON! :D Samalla tuli tilattua myös sitä tarrallista paperia, jonka avulla voi strassit sijoitella valmiin kuvan mukaisesti liimapaperille ja silittää siitä kankaalle. Tein kokeiluversiona itselleni paidan, johon yritin kopioida perhosen. Homma osoittautuikin hankalammaksi kuin luulin. Tai kenties kuva oli turhan monimutkainen ja strassit pieniä, koska ne eivät pysyneet millään paikoillaan laittamisen aikana eikä myöskään silittäessä. Lopputuloksesta ei tullut ihan niin siisti kuin olisin toivonut. Vaatii vielä harjoittelua tämä homma.

No, väliäkö sillä, koska ei tästä paidastakaan mikään onnistumisen huipentuma tullut muutenkaan. Muokkasin yhtä vanhaa kaavaa melko vapaalla kädellä ja ei mennyt ihan nappiin. Kainaloista ei oikein istu, mutta kyllä tätä jonkun takin alla pitää. 

Trikoo on yksiväristä harmaata ja se on kotiutunut Emeliltä.

Toivotan teidät uudet lukijani oikein lämpimästi tervetulleeksi ja samalla on aika kiittää teitä kaikkia ihania tästä kuluneesta vuodesta ja toivottaa mukavaa uutta vuotta. Täällä tavataan! :)


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sirkusmeininkiä!



Tällä hetkellä tuntuu, että meidän perheessä on jokin magneetti, joka kerää kaikki mahdolliset pöpöt ja taudit. Päiväkodin aloitus tunnetusti lisää sairastelua, mutta että jatkuvalla syötöllä uutta tautia edellisen perään... Tällä kertaa emme me vanhemmatkaan ole välttyneet sairastumisilta, vaan jokainen on kellistynyt vuorotellen vuoteen omaksi. 

Blogissa on vietetty hiljaiseloa ja olen saanut vain tyytyä sohvan pohjalta ihailemaan teidän muiden tuotoksia. Ompelun suhteen aloin jo kärsiä vierotusoireista. Se tunne kun koneet kutsuvat ja tekisi mieli tarttua toimeen, mutta ei vain jaksa. Miten ihanaa olikaan saada pitkästä aikaa jotain valmiiksi. Terapeuttista suorastaan! :)

Ihana Norjassa asuva ystäväni tilasi ja lähetti minulle jo alkusyksyltä Heilt Spesiell og Jubel -kaavakirjan. Nyt vasta pääsin testaamaan yhtä kirjan kaavoista. 



Koko ainakin tässä mekko-kaavassa oli reilua mitoitusta. Tein 115cm pitkälle tytölle koon 116cm ja veikkaan, että pienempikin olisi ainakin leveyden puolesta riittänyt. 

Kangas on Ainolan Metsän sirkus -trikoota, jonka pariksi löysin kaapista joskus Eurokankaasta ostamani pystyraidallisen trikoon. Koska kuosi on sirkus-aiheinen, niin piristelin mekkoa lisää pienillä yksityiskohdilla.

Raidallisen trikoon reuna on kantattu mustalla resorilla ja alle on ommeltu Karnaluksin reissulta kotiutunutta kuminauharöyhelöä. Kai tuolla joku virallinen nimikin on. Alareuna on kantattu punaisella resorilla. Kuviokohdistus osui menemään ihan randomilla niin, että nuo hahmot ikään kuin kävelevät tuossa taskun kaarrokkeella.



Kauluksessa on pieni nepparihalkio ja toisessa raglansaumassa tehosteena mustaa hörhellystä. 





Vähän oli järki kateissa kangasta leikellessä. Takakappale ei oikein istunut hiha-paloihin ja miksipä olisi istunutkaan, koska olin leikannut kaksi etukappaletta. Kangas oli silppuna kaikki, joten ompelin riskillä valmiiksi. Niskasta kaula-aukko jäi luonnollisesti hiukan alas tämän töppäyksen jälkeen, joten ompelin sinne raitatrikoosta hieman täydennystä. Sirkus-teemalla kun mennään, niin ei tuo itseasiassa niin pahalta näytä ollenkaan :)



Lopputulos on kovasti neidin mieleen, vaikka vähän piti soveltaa.


Resorit on molemmat ostettu Emeli Designilta, valkoiset nepparit ovat Prymin.


maanantai 27. lokakuuta 2014

Pakko-ompelua, onko sellaista?


On. Nimittäin pipot, joita on väistämättä tehtävä joka syksy. Minä EN TYKKÄÄ! Urakoin puolipakolla muutamat setit kaulureineen molemmille, mutta en alkanut kaikkia tänne kuvaamaan. Päivityksen lopussa on parit kuvattuina. Sellaiset "ei ihan perus" -pipot.

Paitoja tarvitaan aina ja niitä sentään ompelen mielelläni. Käpysen sydäntrikoon tilasin toiveiden mukaan aikanaan juuri paitaa varten. Vähän otti ja kesti ennen kuin valmistui :) 



Paita on Ottobren Creative Workshop slim-paitakaavalla ommeltu.
En tainnut juuri muokkauksia tehdä.



Etukappaleen sydämeen silittelin koristeeksi muutaman harmaan, metallisen strassin. Strassit ovat Hotfixin.

Ja sitten ne pipot... Kaappiin jääneet velour-palat pääsivät käyttöön. Näissä vuorina on trikoo. Kruunut on leikelty vaaleanpunaisesta, helmiäishohtoisesta silitysarkista. Jota siis saa tilattua MDP Supplies:lta. Ja muutama strassikin sinne piti silittää. Strassit on tilattu Aliexpressiltä. Ja hyvin ovat pesua kestäneet molemmat. Tupsut ovat Paapiilta ja tarkkasilmäinen huomaa, että kuvan ottohetkellä violetin pipon tupsu ei ole vielä kiinni pipossa.




Tähän settiin kokeilin MDP Supplies:lta tullutta heijastinarkkia. Kauluri on kolmion mallinen ja kiinnitetään niskasta tarralla.



Blogini virallisen lukijakunnan määrä hipoo jo lähellä 300. Uskomatonta! Ihanaa kun olette löytäneet tienne tänne ja jaksatte ilahduttaa minua kommenteillanne. Sen lupaan, että jos ja kun, 300 lukijan raja ylittyy, on taas aika kehitellä jotain kivaa. Kenties arvontaa :)

Ompeluaika on ollut viime viikkoina tiukoilla, mutta valmistakin on tullut. Kunhan saisi tuon kameran laulamaan samaan tahtiin ompelukoneiden kanssa :) 


tiistai 14. lokakuuta 2014

Hengissä ollaan!


Täällä ollaan totuteltu uuteen arkeen. Äiti läksi töihin ja lapset ovat aloittaneet päiväkotitaipaleensa. Elämänmuutosta siis kaikille kerrakseen. Iloisin mielin voin kuitenkin todeta, että kaikki on mennyt paremmin kuin hienosti. Tytöt ovat viihtyneet hoidossa ja minä olen saanut rauhassa palautella mieliini työkuvioita. Ja jopa ompeluunkin on aikaa löytynyt arjen pyörityksen keskellä, vaikka sitä ei enää täyspäiväisesti tehdä voikaan.

Käyttövaatteen tarvetta on edelleen vaatteistaan ulos venähtäneellä esikoisella, joten niitähän täältä pesee.



Kerrankin yksivärinen tunika! Silmä lepää. Ja mikä yhdisteltävyys. Onneksi 5-vuotiaani tuumasi, että "äiti, tämä on juuri minun tyyliseni", sillä mieli tekee tehdä yksivärisiä lisää.

Tunika on sama China Girl (OB 4/2014) kuin tämäkin tekemäni tunika. Nyt vain normi kauluksella. Helmaan tein tähänkin kaavasta poiketen tuon trikookaitaleen. 



Tämän mallin laskokset tulevat kivasti esiin yksivärisessä kankaassa. Samat laskokset ovat myös takapuolella.

Kaveriksi ompelin kaapissa jo tovin marinoituneesta Hattarakekkerit-trikoosta leggarit. Kaava Ropina (OB 6/2012) muokkaamattomana.



Huomaatteko kohdistuksessa mitään hullua? Omaan silmääni hieman pistää tuo pingviinin pää ja nokka tuossa etuhaarasaumassa. Mutta yritän nähdä sen kokoinaisuutena, eli pingviininä. Onneksi leggarien kanssa yleensä pidetään jotain pidempihelmaista yläosaa, joten eihän tuo onneksi näy.



Ystävämme talvea enteilevä pimeys on todellakin alkanut laskeutua ilostuttamaan valokuvauspuuhia. Tänään sain luotto-objektiivini vihdoin huollosta ja olipa ilo ottaa pitkästä aikaa kuvia valovoimaisella putkella. Nämä kuvat on otettu ilman salamaa sisätiloissa hämäryydestä huolimatta.



Taskun suussa on blogin niminauha kanttauksen alla. Ja saumurista menivät siepparin lankojen kireydet uusiksi tuon ensimmäisen raglansauman ompelun jälkeen :D



Muutakin olen saanut valmiiksi, mutta en taida niitä nyt tähän samaan tunkea. Pistetään ne seuraavaan postaukseen.

Ihanaa syksyä ja syyslomaa (jota minäkin muuten vietän) kaikille lukijoilleni! :)



Yhteensopivat harmaat trikoo sekä resori ovat molemmat Royal-tuotteelta. Hattarakekkerit ovat kotiutuneet Viljaminpuodista.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päivän pikaiset



Lisää perusvaatetta. Olen pistänyt kangaskaapista tavaraa pinoon ja palasiksi. Nyt tuli tempaistua sen näköiset setit, että näyttävätköhän nämä enemmän yökkäreiltä kuin päivävaatteilta? Ehkä se on tuo pastelli väritys, joka tekee pyjamafiiliksen. No, katsotaan tuleeko näistä päiväkotikamppeet vai menevätkö yökäyttöön. Tuskin päiväkodin ovella kuitenkaan takaisin käännyttävät, vaikka näissä tytöt ovesta sisään veisinkin :)

Mekkojen kankaissa seikkailee herttainen Viljamin panda ja leggarit on monikäyttöistä ruskea-valkoista raitaa.



Kuvauspuuhista ei tällä kertaa vauhtia puuttunut ja heilahtamattomien otosten saldo oli naurettavan pieni. Sentään yksi julkaisukelpoinen kuva tuli, jossa koko asu näkyy :D


Mekkojen kaava on oma muokkaus peruspaitakaavasta. Leggarit on taas kerran toteutettu samalla ja vanhalla Ropina-kaavalla (OB 6/2012). On niin loistava kaava ihan sellaisenaan, että mihinkähän sitä sitten siirtyy kun tytöt kasvavat kaavakoosta ohitse.


Hihan suut ja kaulus on kantattu ruskealla resorilla.



Panda-trikoo on ostettu Viljamin Puodista, raitatrikoo Kestovaippakaupasta ja resori Emeliltä.

Olen niin iloinen huomatessani, että uusia lukijoitakin on tupsahdellut blogiini. Tervetuloa ihan jokaiselle! <3

torstai 18. syyskuuta 2014

China Girl




Olen ollut pitkästä aikaa ahkera ja laulattanut ompelukoneita oikein urakalla. Syysvaate-projekti on hyvässä vauhdissa ja tässä ensimmäinen valmistunut setti. 

Keltaisen ja mustan liitto on jotenkin ihanan pirtsakka. Ompelin ensin leggarit Elisa Tuohimaan suunnittelemasta rusetti-trikoosta ja niille seuraksi tunikan mustasta joustocollegesta. Tunika on muokkaus Ottobren (4/2014) China Girl -kaavasta. Ja johan se olikin iso. Normaalisti kokoa 122/128 käyttävälle tein koon 110cm. 



Resorikauluksen tilalle tein piippukauluksen, joka on vuoritettu keltaisella trikoolla. Kaulukseen laitoin sirkkarenkaat ja nyörit ompelin harmaasta trikoosta peitetikkikoneella. 



Taskut on ommeltu musta-valkoraidallisesta trikoosta ja kantattu keltaisella resorilla. Ihana kuvattava tällainen musta kangas. Edes viime hetken tarraharjaus ei estä kangasta karvaantumasta.



Helmassa on Framilon-rypytys. Alkuperäisen ohjeen helman kanttauksen vaihdoin collegesta tehtyyn kaitaleeseen. Saumakohdassa on ilmettä antamassa raitatrikoosta tere.



Leggarien kaava on Ottobren (6/2012) Ropina muokkaamattomana. Erittäin hyvä kaava.




Kauluksessa on niskan puolella blogin niminauha.



Mustan joustocollegen osto-osoitetta en muista, mutta kaikki muut kankaat ovat kotiutuneet Emeli Designilta. Sirkkarenkaat on tilattu joskus kauan sitten Ompelijanmaailmasta.

Silläkin uhalla, että Bloggerin kuvatila kenties jossain vaiheessa täyttyy, latasin kokeeksi kuvat isommassa koossa, koska ärsyttää reilun pakkaamisen aiheuttama epätarkkuus kuvissa. Antakaahan palautetta, aukeavatko sivu ja kuvat poikkeuksellisen hitaasti.

Ja jatkuvan koneellisen roskapostitulvan vuoksi olen valitettavasti joutunut estämään kommentoinnin anonyymeiltä lukijoilta. Harmillista, mutta blogiin voi edelleen jättää kommentin mahdollisilla muilla ID-tunnuksilla sekä minulle voi aina laittaa sähköpostia ja antaa palautetta osoitteeseen marakantti@yahoo.fi.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Mahottoman mukavat (koti)housut



No nyt ei tarvinnut ratkojankaan toimettomana laatikossa maata. Johan sainkin purkaa ja taistella, että tuli valmista. Myöskin silitysarkkipuuhat meni ihan syteen tällä kertaa. Ei mennyt tekovaihe siis ihan nappiin, mutta onhan kuulkaas aivan ihanat housut päällä! 

Inspiraatio näihin housuihin löytyi Annukan Aurinkoiset -blogista. Ja kun kävin Kestovaippakaupassa hypistelemässä joustocollegeja, joissa on ihanan pehmeäksi harjattu sisäpinta, en tarvinnut kovin pitkää myyntipuhetta, kun sekä kangas, että Onion 4029 -kaava lähti mukaan.

Ja kaava on kyllä hintansa väärtti. Tykkään noista piiloon jäävistä taskuista ja lahjemittaakin on kerrankin pitkäkoipisellekin riittävästi. Korotin vyötäröä pari cm, mutta ei olisi tarvinnut. Seuraavat teen ilman kikkailuja ja muutenkin yhtä kokoa pienemmät. Menen joka kerran halpaan näiden Onion-kaavojen kanssa, enkä usko, että mitoitus on isoa. 



Ompeleva ystäväni oli tilannut Saksan maalta silitysarkkeja ja pääsin osingoille niistä minäkin. Lahkeeseen laitoin randomilla hatusta vedetyt valkoiset numerot. Numeroita kiertävän ulkokehän tekeminen ja sopivan kokoiseksi/muotoiseksi saaminen eri suuntiin muotoutuvalla leivinpaperimuotilla, ei ollutkaan ihan iisi juttu ja lukuisista yrityksistä (silitysarkkia kului ja kului...) huolimatta en saanut reunaa asettumaan nätisti kuvan ympärille. Mietin, että pitäisikö paiskata päälle kenties iso metallinhohtoinen pallo ajankohtaan sopivaa superkuuta esittämään, mutta päätin sitten vain asetella loputkin vähän sinne päin ja antaa olla näin. 

Epäonnihan ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan silittäessä toista numeroa, onnistuin irroittamaan suojakalvon irti arkista heti silityksen alkuvaiheessa ja se rullautui makkaralle kuvan pintaan. Sain sen pois, mutta arkin reunat menivät repaleiseksi ja ja ja... Ääh, ei siis ei onnistunut millään muotoa ja lopputulos on vähintäänkin outo! Opettelua siis vaativat nämä uudet tarrat.

Mutta koska housut ovat niin hurjan mukavat jalassa ja nopeat ommella, niin jaan tämän osittaisen epäonnistumisen teidän kanssanne :D

Vyötäröllä on kuminauha ja nyörikuja. Sirkkoja en alkanut virittelemään, vaan tein reiät napinläpiompeleella. Lahkeissa on Framilon-rypytykset molemmin puolin ja lahkeen suut on vain käännetty kaksinkerroin.

Valkoinen nyöri on ostettu paikallisesta kangaskaupasta.

perjantai 29. elokuuta 2014

Miauu! Syksyn ensimmäiset paidat.



Meinasi ihan tuskallista jumin poikasta iskeä täällä tehtaassa. Kaikki vaatteet ovat jääneet pieniksi, housun lahkeet lyhyiksi. Sehän taas tarkoittaa sitä, että on otettava kaavat käsittelyyn. Tarkistettava mitat. Selvitäänkö tällä samalla, jos vain hieman pidennetään hihaa tai helmaa, vai pitääkö piirtää kokonaan uusi. Ja se kokojen, mittojen ja kaavojen tarkistelu jos joku, on ärsyttävää puuhaa! Minulla on oikein kynnys aina aloittaa. Sitten kun saan yhdet sopivat vaatteet valmiiksi, lähtee Lyyti kirjoittamaan :) 

Ilokseni sain huomata, että sillä aikaa kun koneeni ovat vetäneet henkeä, blogini on saanut uusia lukijoita. Tervetuloa kaikki! <3

Päiväkoti alkaa kohta ja luultavasti pitovaatetta tarvitaan reippaanlaisesti, joten ompelin hyväksi havaitulla Ottobren (1/2014) Owl Princess -kaavalla tytöille paidat herkullisen värisistä Kestovaippakaupan kissa-trikoista. 




Paidan malli on yksi suosikeistani. Helma on kivan tunikamainen esimerkiksi farkkuleggareiden kanssa pidettäväksi, mutta ei niin pitkä, että näkyisi takin alta.

Olkapäälle ompelin molempiin paitoihin somisteeksi rusetit pallollisesta trikoosta.







Hihoja lyhensin hieman alkuperäisestä, muuten kaava on muokkaamaton. Mitoitukseltaan kaava on ehkä hiukan naftia kokoa. Normaalisti kokoa 98cm käyttävälle tein koossa 104cm.


 

Ihanan pehmoiset joustocollege-leggarit ovat löytyneet Lindexiltä. Kaikki kankaat Kestovaippakaupasta. 



Kuvia käsitellessä huomasin, että pimeä syksy on taas tullut sotkemaan kuvauspuuhia. Lisävaloa saa jatkossa haalia reippaasti näihin hommiin.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Vieläkö kestätte yhden?



Nyt minä lupaan ja vannon, että blogissani ei tämän tuotoksen jälkeen nähdä vähään aikaan yhtään pussihelmatunikaa. Jos kuitenkin tämän yhden vielä tänne lykkään :D 

Eihän näin kesäisen ihanaa kangasta voi jättää kaappiin odottelemaan. Kuosi on niiin ihana ja väritkin on just eikä melkein. Tämä on kyllä yksi ihanimmista kankaista, joita olen ommellut. Ja miksipä sitä hyvää malliakaan vaihtamaan, joten tästäkin tuli Suuri Käsityölehdestä joskus bongatun kaavan mukainen tunika. Ja lopputulos on ehdottomasti yksi lemppareista.



Sen verran skarppasin tämän tekeleen kanssa, että muokkasin vielä kaavaa kainalon seudusta ja nyt istuu selkeästi paremmin. Helmaakin kavensin vielä lisää.

Kauluksen kanttasin samalla trikoolla. Ihanan kevyt tulee trikookanttauksesta verrattuna resoriin. Vaikka resorillakin kanttaan kolminkertaisena.



Takaakin tämä istuu nyt sen verran hyvin, että olen tyytyväinen.



Kangas on tilattu Verson Puodista. Kuosin nimi ei tule mieleen, vaikka kuinka pinnistän.






Syysvaatteiden ompelusurakka alkakoon! Esikoisellani on kaappi täynnä liian pieniä vaatteita, joten työtä riittää. Johan näitä kesävaatteita tulikin tehtyä ihan riittämiin. Ihan kiva ommella vaihteeksi jotain muuta. 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Vielä on kesä!



Apua! Ihan kohta on elokuu. Se tarkoittaa sitä, että ihan parin kuukauden päästä koittaa lokakuu. Ja silloin olisi tämän äidin tarkoitus palata hoitovapaalta takaisin työelämään. Viiden vuoden ajan olen saanut kotoa aitiopaikalta seurata tyttösten kasvua ja kehitystä ja nauttia tuosta ajasta heidän kanssaan. Sinä aikana sai alkunsa myös ompeluharrastus, joka on tuonut niin paljon sisältöä elämään, uusia ystäviä, ihanat facebookin ompeluryhmäläiset, bloggaamisen ja ties mitä! Ja mikä parasta, harrastusta on voinut toteuttaa kotona lasten kanssa ilman, että tarvitsisi paikalle lasten hoitajaa. Olen kiitollinen jokaisesta vuodesta, jonka olen kotona saanut viettää :)

Kohta on aika ottaa seuraava askel elämässä eteenpäin. Vähän jännittää tuo työelämään astuminen, tyttöjen päiväkodin aloittaminen ja arjen pyöritys siinä kiireessä, mutta on siitä muutkin selvinneet. Joten tulta päin! Pitkästä aikaa on taas kiva nähdä työkavereita ja jutella päivisin aikuisten juttuja. Toivottavasti ompeluillekin jää vielä aikaa, vaikka muita kiireitä elämään astuukin :)

Blogissa on ollut hiljaisinta ikinä! Helteiset päivät ne vaan vetävät ihmistä melkeinpä väkisin ulos ja aurinkoon. Ihan täysin ompelematta ei kuitenkaan ihminen pysty olemaan. Nämä saavat olla viimeiset kesävaatteet tällä erää. No, pari kesäistä kangasta itseäni ajatellen kaapissa vielä on. Ehkä ne tulee ommeltua vielä kun ei tuo ilmakaan osoita viilenemisen merkkejä.

Onion 2008 -kaavan yläosa ja alaosa pussihelma. Sillä yhdistelmällä kokeilin tehdä helteille passaavan hihattoman mekkosen. Tämä Verson Puodin Jemma-trikoo kolahti heti. Turkoosi on vain niin minun juttuni! :) 



Ja lapsosille Noshin kesäisestä valas-trikoosta kesämekot. Kaava oma muokkaus. Ihan perusvaatetta, jota meillä ainakin kuluu.











Aurinkoista loppukesää! :)