torstai 30. toukokuuta 2013

Uusien niminauhojen testausta ja kesämekkoja moneen lähtöön.



Olen ehkä maailman epäonnisin ihminen, mitä erilaisiin ostoksiin tulee. Vuosien kuluessa on yksi jos toinenkin hamstraukseni mennyt jollain tapaa pieleen. Matkapuhelimet lähtevät pääsääntöisesti kaikki takuuhuoltoon jo seuraavana päivänä paketin avaamisesta. Ostamistani huonekaluista puuttuu aina joku osa ja tilaamani vaatteet saapuvat eri koossa kuin piti. Usko Eevertti Luttista siteeratakseni, päälleni on varmasti lasetettu jokin kirous ;) Aika monta katastrofia olemme kuitenkin mieheni kanssa onnistuneet välttämään sillä, että leivänpaahdinostoksilla minä käännän pääni pois ja mieheni suorittaa yksilövalinnan ja nostaa kapineen ostoskärryyn. Minä nimittäin vedän niitä viallisia puoleeni kuin magneetti!

En meinannut liitoksissani kestää kun 1,5 kuukautta sitten Ruotsista 3exteriltä tilaamani niminauhat löytyivät postilaatikosta. Revin pussin auki samantien jo ulkona. Jokseenkaan en ollut yllättynyt huomatessani, että pussista puuttui puolet nauhoista. Tilaamani saumamerkit siellä olivat, mutta suorat merkit uupuivat. Avatessani sähköpostin reklamoidakseni virheestä, minua odotti posti asianomaisesta firmasta, jossa pahoiteltiin nauhojeni matkustaneen jostain kumman syystä Kiinaan. Kuinkas muutenkaan, kun kyseessä ovat minun nauhani :D

Sattuuhan näitä, joillekin vain hieman useammin kuin toisille. Olen kyllä viiveestä huolimatta erittäin tyytyväinen 3exterin palveluun. Tilaus hoitui hetkessä sähköpostilla, jopa huonolla englannillani ja hyvitykseksi nauhojeni maailman kiertueesta tarjottiin vielä mukava pussillinen ylimääräisiä nauhoja kaupan päälle. Nauhani ovat muuten löytäneet nyt tiensä Ruotsiin ja saapuvat toivottavasti lähipäivinä.

Sillä aikaa kun nauhani huitelevat maailman turuilla, minä olen testannut näitä jo oikeaan osoitteeseen osuneita. Nuo pinkit muuten ovat luonnossa hieman tummempia. Väri on kirsikka. En saanut muokkaamallakaan väriä paremmaksi.




Esikoisellani on edelleen mekkopula. Ei uskoisi ompelevan äidin perheessä moista tapahtuvan. Reippaasti olen tänä keväänä ommellut kaikki tyttöjen kesäkamppeet itse. Mekkoja vaan kuluu ja ne ovat suosituimmat vaatteet. Perusmekkoja siis jollain vanhalla raglanpaidasta muokatulla kaavalla lähti tulemaan.




Taas tilkkuvarastot saivat kyytiä (pakko tehdä tilaa Kankaiden yön tulokkaille) näitä ommellessa. Tästä tuli jotenkin aneeminen ja yritin pelastaa tilannetta vapaan käden leikkauksena suoraompeleella täräytetyllä mansikalla. Reunat saavat sitten nätisti "ränsistyä" pesussa. Mansikat vihreät osat olisivat olleet ehkä rauhallisemmat yksivärisestä vihreästä tehtynä, mutta sellaista ei nyt löytynyt tähän hätään. 3-vuotiaan mielestä tämä oli kaikista parhain näistä tuotoksista. Hyvä niin :) 





Tämän tähtimekon kanssa kävi niin, että 3-vee kävi saksilla nipsaisemassa keskelle etukappaletta reiän. Myös etukappaleen sivusaumasta oli rouhaistu 1cm:n syvä pala. Reikä oli jollain korjattava ja tein korjauksen peittämiseksi päälle taskun. Päätin ensimmäistä kertaa kokeilla diffillä rypyttämistä, jotta taskun reuna olisi helpompi kääntää nurjalle. Ilmeisesti hieman pienempikin diffin lisäys olisi riittänyt. Tästä nimittäin tulikin melkoinen kengurupussi! Enkä saanut reunaa ommeltua siististi ilman kurttuja. Kyllä mahtuu nyt tänne säilöön isompikin aarre! 





Neljäs mekkonen maatilatrikoosta. Ja vielä lähikuva uudesta blogin logolla olevasta nauhasta. Tykkään! Laatikossani on vielä noin 200 kpl vanhoja "Handmade by Hanna" -nauhoja. Johonkin niitäkin varmaan tarvitsee käyttää.






Skaalatteko muuten kuvianne pienemmiksi ennen kuin lataatte ne blogiin? Luin jostain, että kuvat kannattaa skaalata pienemmäksi, jotta kuvatila ei lopu. Olen muutaman päivityksen kuvat nyt kokeeksi muokannut ohjeen mukaan, mutta kovin epätarkoiksi nämä kyllä tulevat verrattuna aikaisempiin.


Pari sovituskuvaa










Tähtitrikoo paikallisesta kangaskaupasta, maatilajersey Hamstereista. Muut kankaat jotain vanhoja aarteita.



tiistai 21. toukokuuta 2013

Raitaa, ruusua, rimpsuja ja ryppyjä.




Tämä JNY:n raitatrikoo on mielestäni jotenkin erikoisen värinen eikä se sovi oikein minkään kankaan kanssa yksiin. Todellista sävyä on myös hyvin vaikea saada näkymään kuvaan. Koska kangas ei jostain syystä synnyttänyt mitään inspiraatioita, se joutui kaavakokeilun kohteeksi.





Eli Seesaw-mekkonen testissä (OB 3/2013 ). Tein ilman suurempia muokkauksia. Helman pituutta aavistuksen jatkoin. Kauluksessa on valenappilista. Kanttaukset on tehty mustalla resorilla.





Minulla on nyt menossa joku uusien kaavojen kokeilukausi. Nämäkin ovat kaavakokeilu. Ottobre numerosta 4/2012 Hopsis-leggarit. Halusin mekon kaveriksi jotkut settiin sopivat housut ja näissä oli kiva tuo lahkeensuun rypytetty osa. Mekon raitatrikoosta sai sopivasti ympättyä suikaleen tuohon rypytyksen päälle. Onko uudessa Ottobressa kaavat pienentyneet vai luulenko vain. Nämä molemmat olivat minusta pienempää kokoa kuin Ottobressa yleensä ja tein suosista aikaisempaa isommassa koossa. Tuli onneksi ihan passelit.






Kesällä niin kätevät ja auringolta suojaavat huivit tekevät meillä kauppansa. Etenkin kun niihin laittaa koristeeksi kukkasen. Kolmiohuivi on vapaan käden leikkaus ja reunat käännetty peitetikkikoneella. Pikakukkanen on saumurilla huoliteltu ja toisesta reunasta poimulangalla rypytetty trikoosuikale, joka on kieritetty spiraaliksi ja koristeltu napilla.







Lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan kiva. Trikoo on luonnossa kauniimpi kuin kuvissa. Miten sitä nyt kuvailisi, sellainen hieman utuinen. JNY:n raitatrikoo Emeli Designilta. Samoin musta resori. Musta trikoo on jotain vanhempia aarteita.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Ompeluksia itselle sekä tunnustus




Itselle tulee ommeltua harvoin. Lasten vaatteita on paljon mukavampaa tehdä ja pienistä tilkuista askartelee vaikka mitä. Tämän ihanan multiraidan olin kuitenkin jemmannut itseäni varten. Harmi että olin jälleen kerran niinsanotusti myöhäisherännäinen enkä ostanut kangasta aikanaan enempää. Tästä olisi voinut tehdä vaikka mitä. Kaavakokeilussa Summer Basic (OB 2/2013). Tähän kahdesta kappaleesta koostuvaan paitaan raita sopiikin kivasti, koska raidat kohtaavat toisensa olkapäillä. Kauluksen ja hihansuut kanttasin mustalla interlockilla.









Toinen samanmoinen kaappiin jo unohtuneesta trikoosta. Molemmat trikoot on kotiutuneet Hamstereista. Musta interlock Hanhelista.



 







Sain tunnustuksen! Kiitos paljon Ompelua ja sillä siisti -blogin Lenok :)



Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.


Minä annan tunnustukset kolmelle ihanalle blogille, joita itsekin seurailen:

Nurkassa hurisee
Saumake
Helmi Hetkiä ja Herttaista Eloa

maanantai 13. toukokuuta 2013

Nallehaalari Pienelle Prinsessalle






Ystäväni sai jokin aika sitten tyttövauvan ja taas pääsin tekemään näitä pieniä ihanuuksia. Viileneviä kesäiltoja ja syksyn ensimmäisiä päiviä ajatellen tein vauvalle lahjaksi joustofroteisen haalarin. Haalari on kokoa 68cm ja kaavalla Jumpsuit(OB 4/2012). Lahjemittaa hieman jatkoin, muuten muokkaamaton.



Nallen paitaan ompelin pienen taskun. Applikaatio on velouria, paitaosa trikoota.





Mikähän siinä onkin, että kun ompelee jotain jollekin lahjaksi, niin varmana ei kaikki mene ihan putkeen. Nauhankääntäjän kanssa en millään saanut tuota vetoketjun kohdalle tulevaa kanttausta tehtyä niin ettei kiristäisi. Niinpä jouduin tekemään kanttauksen niinsanotusti käsipelillä. Lisäksi olin ajatellut laittaa haalariin pinkin vetoketjun, mutta siihen hätään löytyi kangaskaupasta vain violetti. Jätin sen nyt sitten tarkoituksella hieman näkymään kanttausten välistä. 









Haalarin kaveriksi ompelin pienen neliöpipon.







Raidallinen trikoo ja pinkki resori on Emeli Designilta, maxi-dots joustofrotee Lieblingsstückelta ja applikointitilkut kaapin pohjilta.




torstai 9. toukokuuta 2013

Sekaisin Hoopsista!



Olen totaalisen ihastunut tähän Hoops-kaavaan! Paidan kaava siis löytyy Ottobre-lehden numerosta 3/2012 ja olen muokannut siitä helmaa jatkamalla mekon. Nuo pussihihat ovat jotenkin niin söpöt ja tyttömäiset. Ja lisäksi tämä on vielä nopea tehdä. Framilon loppui tietysti kesken ja jouduin käyttämään frillan rypytykseen Karnaluksilta ostamaani kapeaa kuminauhaa. Se oli ehkä vielä astetta ärsyttävämpi asennettava kuin Framilon, mutta ajoi asian.





Toinen asia johon olen erityisen mieltynyt, on tämä kuvien ääriviivojen kliksuttelu kuvankäsittelyohjelmalla. Se on jotenkin niin terapeuttista seurata niitä ääriviivoja ja naksuttaa ja naksuttaa... Älkää siis ihmetelkö jos blogipostauksessani on peräkkäin kymmenen samankaltaista kuvaa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ole saanut hiirikättäni aisoihin.




Mekko tyytyväisen mallin päällä. Näitä on vaan ihan pakko tehdä lisää! :)

Scandifuit Hanhelista ja pinkki resori Emeli Design.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Framilonin kesytys


Minä ja ommeltava joustonauha Framilon emme ole tulleet kovinkaan hyvin toimeen. Nyt päätin opetella käyttämään sitä ja tein mekon helmaan frillan. Ja sainhan minä se Framilonin laitettua kun en luovuttanut vaan etsin oikeanlaisen ompeleen sen kiinnittämiseen. 

Mekkosesta itsestään voidaan olla montaa mieltä. En oikein tiedä pidänkö siitä vai en. Alunperin oli suunnitelmissa tehdä etu- ja takakappaleet valkoisesta trikoosta. Se olisi sopinut kivasti tuon raikkaan turkoosin Scandifruitin kanssa. Mutta koska valkoinen väri on totaalinen katastrofi arkuutensa vuoksi, niin päädyin vaihtamaan värin vaaleanpunaiseen. Tulikohan tästä hiukan yöpaitamainen? Pääasia että mekon omistaja tykkää!




Mekon kaava on muokkaus Hoopsista OB 3/2012. Helmaa voisi vähän vielä leventää. Applikaatio on velouria ja joustofroteeta.





Tykkään kovasti tästä Sari Ahokaisen suunnittelemasta Scandifruit-trikoosta ja sitä onneksi jäi vielä yhden kokonaisen mekon verran. Scandifruit on ostettu Hanhelista, vaaleanpunainen trikoo ja pinkki resorilla jälleen kerran Emeli Designilta.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ex tempore-mekkosia





Edelleen yritän urhoollisesti tyhjentää tilkkulaatikoita ja saada tilaa ompeluhuoneeseen. Lauantaiaamun ompeluinspiraatiossa kasasin kokoon kolme kesätunikaa 1,5 veelle. Näihin raglanmekkosiin hukkuu kangastilkkuja mukavasti. Pienet hihat ei isoa palaa tarvitse.

Suunnitteluun en tällä kertaa aikaa käyttänyt ja olipa ihanaa ommella niinsanotusti "ilman aivoja" :D Leikkasin turkoosia resorisuirua valmiiksi ja napsin kutakuinkin sopivaa kangasta vaan jonoon.




Ärsyttää tuo kauluksen kantin saumakohta. Vaikka ulkopuolelta olisikin siisti, niin sisäpuolen saumavara on välillä aika epämääräisen näköinen. Auttaisi asiaa jos ompelisi sauman kiinni saman värisillä langoilla kuin itse kanttaus, mutta se taas ei välttämättä passaa muiden kankaiden kanssa. No, eihän tuo ulospäin näy, mutta ärsyttää silti.


Ja sitten poseerauksiin... Huoh!
Totesin noin parikymmenen heilahtaneen kuvan jälkeen, että ainoa keino pitää tuo pieni sähikäinen edes jotenkin paikoillaan, on laittaa telkkariin lasten ohjelma pyörimään ja nostaa tyttö pöydälle sitä tuijottamaan.














Kaava on muokkaus Papana-paidasta OB 4/2010. Tähtitrikoo on paikallisesta kangasputiikista, punainen ja musta trikoo Emeli Designilta. Oravat ovat kotiutuneet Lasten Taikamaasta ja valkopohjainen tähti/pallotrikoo kangasvaihtareilta naapurista. Resori on seissyt jo jonkin aikaa kaapissa. En muista mistä ostin. Leggarit by Lindex.