perjantai 27. syyskuuta 2013

Hajamielisen paratiisit



Heti alkuun muistutan teitä lukijoitani ihanasta arvonnasta, johon voi osallistua vielä maanantai-iltaan saakka. Tarjolla on ihanat palkinnot ja osallistumaan pääsee tästä!

Sitten ompeluksiin :) Taas yksi "pakko saada" -kangas, paratiisin puutarha -joustofrotee. Ja aivan ihana kangas onkin. 

Minä olen varmasti maailman hajamielisin ihminen. Olen pari kokeilua tehnyt suositulla Onion 2035 -kaavalla ja viimeksi taas tulin siihen tulokseen, että minulla on liian iso kaava käytössä. Paratiisit tuli postiluukkuun, ja ihan asiaa ajattelematta, tein taas mekon liian isossa koossa! Sinne meni paratiisia roskiin niin että surina kävi, kun mekkoa piti kaventaa joka osastosta. Taskuihin ei kangasta riittänyt, mutta varmasti olisi riittänyt jos olisin alunperin tehnyt pienemmän. Onhan se tietty positiivista ja tavallaan ilahduttavaakin, että arvioi oman kokonsa yläkanttiin. Olisi masentavaa tehdä toistuvasti liian pieniä vaatteita.

No, seuraava mekkonen on lähestulkoon valmis ja se on kokoa pienemmällä kaavalla tehty. Ja mikä ilo kun kiskaisin päälle. Sehän on passeli! Yritän saada siitä kuvat otettua huomenna.




Valon määrä selvästi vähenee ulkona ja sen huomaa kuvista. Mistähän saisi sellaisen luonnonvalolampun? Ja jopas muuten näytänkin taas äkäiseltä pirttihirmulta joka potretissa. Voi tätä kuvaamisen riemua!

Nyt täytyy sanoa, että tykkään tästä mekosta aivan valtavasti! Väri on ihana ja kavennuksineen kaikkineen sain tästä taiteiltua oikein pitoisen mekon. Tänään oli jo testikäytössä päällä ja edelleen tykkään :) Kaulus meni kertaalleen purkuun. Tein ensin tavallisen piippukauluksen, mutta se ei istunut oikein mitenkään. Ratkoin pois, halkaisin kauluksen ja laitoin väliin pitsivetskarin. Tuli paljon parempi näin.





Älkää katsoko minun tukkaani. Yritän epätoivoisesti kasvattaa sitä ja sille se kyllä näyttääkin. Kenties pieni siistintä saattaisi hetkellisesti kohentaa tilannetta.




Kaikista fiksauksista huolimatta, tuonne takakappaleelle pyrkii tulemaan ryppyä. Ei pahasti, mutta hiukan. Pienemmän koon mekko istuu ehkä paremmin kyllä takaa kuin tämä. Kaavan muokkausvinkkejä otetaan vastaan :)





Kaavana siis Onion 2035, joka puolelta roisisti kavennettuna. Ihana paratiisin puutarha -joustis Verson puodista ja pitsivetoketju Seliasta.


28 kommenttia:

  1. no on kyllä namu tämä mekko - sopii todella upeasti sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään itsekin. Kangas on aivan ihana ja mekkokin onnistui.

      Poista
  2. Tuo vetskarihan sopii vallan mainiosti kaulukseen, ihan suunniteltu juttu ;) Mainio ja istuva mekko!

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko! Tykkään kauluksen toteutuksesta. Mä sain vihdoin oman onion kaavani tilattua. Suositteletko valitsemaan yhtä kokoa pienemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minusta on kyllä reilun kokoinen kaava kauttaaltaan. Kaulus on iso, samoin hihat varsinkin yläosasta leveät. Helmaakin sai ainakin tällainen takapuoleton ihminen kaventaa reilulla kädellä.

      Poista
  4. Ihana mekko!

    Minäkin tein samalla kaavalla mekon. Otin napakat mitat ja valitsin niiden mukaan koon ja sehän oli tosi väljä. Erityisesti juuri selkäpuolelle jäi tosi paljon ryppyä. Seuraavaksi siis kokoa pienemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ainakin tuli huomattavasti parempi siitä pienemmästä koosta. Tein sen velourista joka ei jousta. Tiedä sitten että kun trikoosta tekee, että pitääkö vielä pienentää entisestään. Sekin saattaa vaikuttaa tuohon istuvuuteen, kun jätin sen poikkileikkauksen tästä pois ja vedin kaavat yhteen. Etukappaleen yläosa ainakin on kaavassa hieman kaarrettu eikä ne kappaleet suoraan sovi toisiinsa.

      Poista
  5. Tosi ihana tunika. Erityisesti tuo vetoketju sopii tosi kauniisti ja kaulus näyttää hienosti asettuvalta. Mulla on myös tuo kangas ja sama kaava odottamassa. Pitää sitten tarkastella kokoa kriittisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :-) Nyt muistin että minähän itseasiassa pienensin tuota kaulusta etukappaleelta kun edelliseen tuli niin iso. Toimii hyvin nyt tuon vetoketjun kanssa.

      Poista
  6. Aivan ihana!!! Mulla kävi samalla lailla Onionin kanssa. Ostin kaavan joskus aikaa sitten ja tein yhden mekon koossa L. Siitä tuli ihan kamala ja arkistoin kaavan mappiin Ö. Samalla ihailin, miten kaava sopi muille ja siitä tuli ihania versioita. Piirsin itselleni koon M ja nyt oon tehny kaks mekkoa, toisen just tästä samasta kankaasta ja tuli NIIIIN paljon parempi! Ja just katsoin että onpa sulla kivasti hiukset ja sit luin, kun ne muka on huonosti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on hiuksista vain parempi puoli sopivasti näkyvissä :-D Mä kanssa yllätyin, kun oli noin iso tuo kaava. En ole juuri nähnyt sitä missään "moitittavan". Mutta kiva kaava kyllä kun koko on oikea:-)

      Poista
  7. Aivan ihana mekkonen! Ja tuo pitsivetska kyllä kruunaa hienouden :)

    VastaaPoista
  8. Ihana! Tuossa onionissa on tosiaan varaa tehdä pienemmällä koolla, muuten kiva kaava. Kuvat ovat hyvät ja hiuksetkin varsin hienot :). OOh, milloin ennättäisi taas ompelemaan jotakin itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Joo kyllä kankaita on kun ehtis ne ompelemaan :-D

      Poista
  9. Ihana mekko ja kauniit hiukset. Nyt harmittaa, kun luulin tätä ruskeaa väärän väriseksi, enkä tätä hankkinut. Ihana kangas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Aivan ihana lämmin ruskea tämä kangas. Toiset tykkää, toiset ei. Minusta kanssa ihana.

      Poista
  10. Kaunis mekko! Ihana tuo kaulus, joka tuo kauniisti tuon kankaankin esiin.

    VastaaPoista
  11. Kaunis mekko. Minulla tämä kangas jää värinsä takia ompelematta. Sävy saa punakan ihoni loistamaan ;). Sinulle tämä sopii paremmin kuin hyvin, tykkään etenkin kauluksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut on aivopesty miettimään näitä värianalyysin pohjalta :-D Väri on tosiaan sellainen lämmin ruskea. Minulle sopii kyllä, mutta varmastikin kesä-ihmisellä alkaa posket hehkumaan :-) Minä olen siis kevät.

      Poista
  12. Todella ihana kaava ja tuo kangas on oikea namupala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaava on kiva kunhan saa pienet muokkakset tehtyä. Se on kyllä huippuhomma sitten kun saa yhden varman luottokaavan aikaiseksi :)

      Poista
  13. Onpas todella kaunis vaate!! Ihana toi kaulus, jossa vetskari! :)

    VastaaPoista
  14. hei,onko Onion kaavassa ohje tuollaiseen kaulukseen? Aivan ihania tunikoita Sinulla! Rentouttavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle :) Tuossa Onion-kaavassa ei ole kaulusta. Olen tehnyt ihan suoran piippukauluksen vain ja laittanut vetoketjun väliin :)

      Poista