maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kiukkupyllyille kiukkupyllyä





Jos kankaat valikoituisivat ostoskoriin vain nimen perusteella, niin meillä olisi kaapit täynnä Kiukkupyllyä. Niin hyvin sopii tämän Leena Renkon suunnitteleman kuosin nimi tällä hetkellä meidän perheen naisväen elämään. Yksi uhmaikäinen, yksi lähes uhmaikäinen (esiuhmaksiko sitä kutsutaan) ja yksi muuten vain univelkainen kiukkupylly, eli jokaiseen päivään mahtuu ainakin yksi kiukunpurkaus, pääsääntöisesti useampi. Uhmaikäisten kanssa klaaratessa muuten kummasti kehittyy tuo itsehillintä, joka minulla on ollut aikaisemmin lähes olematon ;D Liekö kankaan nimi ollut myös enne. Nauhankääntäjän kanssa vekslatessa alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä, että tätä työtä ei olisi koskaan pitänyt aloittaakaan ja pienen pieni kiukku minussa alkoi nostaa päätään. Mutta minähän en tunnetusti luovuta ja valmiiksi tämäkin setti tuli.


Osuvasta nimestään huolimatta, kankaan alunperin vaalean keltainen pohjaväri ei minua oikein sytyttänyt. Erään nerokkaan facebookin ompeluryhmäläisen vinkistä viisastuneena, läträsin puoli päivää Kloriitti-liuoksen kanssa vaalentaakseni pohjaväriä. Ensin aine ei tehonnut testitilkkuun. Sitten se lopulta tehosi. Koko kangaspalan uidessa ämpärissä loppui Kloriitti eikä taaskaan tapahtunut mitään. Pikakierros kauppaan ostamaan lisää. Rennolla käden heilautuksella hulautetut puoli pulloa lisää myrkkyä keitokseen ja vaalenihan se pirulainen viimein! Ja nyt se on hyvä. Tykkään tästä väristä huomattavasti enemmän. 







Muutamassa blogissa on onnistuneesti käytetty joustopitsiä ja teki mieleni testata sitä johonkin. Eräänä yönä sateen ropistessa kattoon tuli mieleeni visio (kaikki kuningasideani syntyvät öisin) laittaa sitä hupun reunaan. Esikoisen vaatimuksesta pitsiä piti saada myös hihoihin. Ja koska uhmikseni osaa jo olla melko valikoiva vaatteidensa suhteen, en viitsinyt ottaa sitä riskiä, että vaate ei kelpaa koska hihoissa ei ole pitsiä. Niinpä hihoissa on pitsiä! :)

Malli itse oli yökyläilemässä mummolassa, joten puuttui sovitusnukke. Isohan tästä hameesta hieman tuli, mutta lapsethan kasvaa. Oranssit sukkikset eivät nyt ihan sävyltään osuneet resorin kanssa yksiin, mutta malli on ylentyytyväinen tästä kokonaisuudesta.






Hame on omalla kaavalla, Villervallan hameesta mallia ottaen leikelty. Kangas on Kestovaippakaupan joustocollegea. Oranssi resori Emeli Designilta, sirkkarenkaat Ompelijan maailmasta ja oranssi nyöri oman kylän kaupasta. 







Oikeastaan tuo pitsi tuossa hupussa on kiva. Ehkäpä sovellan sitä muuhunkin.





Paita on Creative Workshopin kaavalla ja huppu uusimman Ottobren Beagle Boy -paidasta. Hupun etukappaleet menivät vähän turhan paljon päällekkäin tuosta edestä. Kaavaa tarvitsee vähän muokata vielä.

Kamerassa on joku asetus näköjään pyllyllään ja kuvat ovat mössöä. Sopii hyvin aiheeseen sekin ongelma.

18 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hieno setti!! Ja tuo Kiukkupylly on aivan mahtava! Ainakin tuon värisenä. Eikö se kloriitti yhtään vaikuttanut kuvioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ei vaikuttanut, ainoastaan pohjaväri vaaleni. Joku tiesi kertoa, että ilmeisesti painetaan eri väreillä nuo printtaukset ja siksi ei Kloriitti vaikuta niihin.

      Poista
    2. Kannattais varmaan pian tehä toive että tekevät vaalealla pohjalla saman kankaan ;) Tää on tosi hieno!

      Poista
    3. Ymmärtääkseni tämän kankaan pohjavärin oli alunperin tarkoitus olla beige. Jostain syystä painosta tullessaan olikin enemmän keltainen kuin beige.

      Poista
  2. Aivan mielettömän hienoja yksityiskohtia. Pitsit tekevät niin paljon ilmettä. Kuinkas paljon sinulla oli kangasta ja paljon meni vettä/cloritea. Minulla sama homma edessä, kun palaan kotiin lomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa pitseistä ja lähden tällä viikolla hamstraamaan niitä Karnaluksista lisää! ;)

      Nythän pistit pahan kysymyksen :D Kaadoin loppupeleissä ihan summissa sitä Kloriittia. Alkuperäinen ohje oli 3l vettä ja 3dl Kloriittia, muistaakseni 80*täysleveys, kankaalle ja aika 15 min. Minä uitin testitilkkua tuossa samaisessa suhteessa tehdyssä liuoksessa 15 min, mutta ei tapahtunut mitään. Liekö vaikutusta sillä, että olin oman kankaani jo esipessyt 60 asteessa. Lopulta lorotin sitä Kloriittia varmaan pari desiä ainakin lisää sinne ämpäriin ja kaikenkaikkiaan se kangas ui siellä varmaan toista tuntia. Mulla oli metrin pala.

      Poista
  3. Mahtavia ompeluksia, miten en ole ennen tänne eksynyt. Heti lukijaksi ja selailen vanhoja tekstejä myöhemmin.

    Ihana kiukkis. Minulla odottaa kaapissa vielä ja samanlailla valkaistuna :)

    Vastaus kysymykseesi jonka esitit blogissani, eli saako päivänpaistetta vielä, niin kyllä saa. Tässä linkki:
    http://www.mussukat.fi/mussukat-pivnpaiste-joustofrotee-p-3117.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmi, lämpimästi tervetuloa lukijaksi! :)

      Kiukkupyllyt muuttui kyllä huomattavasti raikkaammaksi valkaisukylvyn jälkeen. Mielenkiinnolla odottelenkin että mitä kivaa sinä siitä loihdit.

      Kiitti linkistä. Kai sitä palanen nyt vaan on käytävä ostamassa :)

      Poista
  4. Aivan ihana setti! Ja tosiaan ihana tuo kiukkupylly vaaleanpana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekin lopputulokseen tyytyväinen ja malli tykkää kanssa. Sehän se tärkeintä :)

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Onpa tämä onnistunut setti. Oma takkusi ja takkuaa nyt vielä enemmän kun näin tämän :)

    VastaaPoista
  6. Hauska setti ja hieno hame :) Hyvät värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja syksyyn passelit värit! Eli ihan ajankohtaista kohta.

      Poista
  7. Ihana setti! Mä jätin Kiukkupyllyn väliin osittain juuri tuon pohjavärin takia. Näköjään sen olisi saanut muutettua "pienellä" annoksella Kloritea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitä ymmärtääkseni tulee toinen erä samalla pohjavärillä. Kiireesti napsun napsun ja Klorite-pullo kaappiin odottamaan ;) Minäkin vähän karsastin tuota pohjaväriä, mutta muiden yllyttämänä otin kuitenkin palasen.

      Poista
  8. Kiitos Laura :-) Tykkään itsekin. Tuli oikein kiva setti. Välillä menee putkeen ja välillä taas ei niin hyvin putkeen ;-)

    VastaaPoista